Yllä oleva kuva on mökkitien varrelta, erään pienen valkoisen sillan kupeesta. Sillan molemmin puolin kasvaa lumpeita ja ulpukoita ja ohi ajaessa sydän aina sykähtää paikan taianomaisesta kauneudesta. 

Taianomainen kauneus on kaukana omasta puutarhastani. Ei se mikään umpeenkasvanut risukko ole, kaukana siitä. Puutarhassani on hedelmäpuita ja marja- ja ruusupensaita, mutta perennapenkit ovat aikojen saatossa hävinneen ja mahdolliset monivuotiset kukat kadonneet jäljettömiin. Tällä viikolla olen leikannut pihaa ympäröivää aidannetta ja samalla miettinyt uutta perennapenkin paikkaa. Ajatuksia on useammanlaisia, mutta penkin toteutus jäänee ensi kevääseen. Siihen saakka on hyvää aikaa suunnitella penkin tulevat kasvit ja mahdollinen reunakivetys. Kenties jotain vanhaa ja jotain uutta. Eletään kuitenkin tämä kesä ensin loppuun ja nautitaan täysin siemauksin siitä mitä nyt on.