Kameran optiikka ei aivan riitä, mutta kuvassa näkyy kaksi järvellä risteilevää autolauttaa. Värit vain olivat upeat sateen jäljiltä.

Kaikki hyvä loppuu aikanaan. Niin tämä meidän lomammekin täällä Italiassa. Viimeiset kolme viikkoa ovat olleet täydellistä irtiottoa arjesta. Uusi, erilainen ympäristö ovat mahdollistaneet sen, että koti- ja työasiat eivät juuri ole olleet mielessä. Lomaa siis isolla L:llä. Antista on kehittynyt pikkuhiljaa taitava ajaja seudun kapeilla ja mutkikkailla kaduilla ja Italialaiset sanat ja sanonnat tipahtelevat huomaamatta huuliltamme kuin olisimme olleet täällä jo pidempäänkin. Nyt on kuitenkin aika pakata matkalaukut ja suunnata ajatukset kotimatkaa kohti.

Toisaalta kotiin on mukava palata. Erityisen mukavaa on nähdä lapsia, sillä viimeisestä tapaamisestamme on kulunut kohta kuukauden päivät. Kotiin palattuamme arki asettuu luultavasti nopeasti uomaansa, mutta viipyvinä, pitkinä kesäiltoina on ihanaa palata Italian matkaamme ja sen muistoihin. Seuraavaa matkaa suunnitellessa...

Ihanaa ja lämmintä kesää kaikille!

Villa Melzi

Muutama kuva villan vierestä sijainneesta kasvihuoneesta, jossa oli näytillä kaksi renesanssin ajan freskoa.

Tänään on mieheni 50-vuotispäivä. Kuin tilauksesta aurinko on paistanut aamusta saakka ja lämpötilakin on kivunnut mukaviin lukemiin. Hienon sään houkuttelemina lähdimme tänään vielä toiselle laivaretkelle, tällä kertaa järven toisella puolella sijaitsevaan Bellaggion kaupunkiin.

Suuntasimme kulkumme ensin Villa Melziin jonka on rakentanut 1800-luvun alussa herra nimeltä Francesco Melzi d'Eril (1753-1816). Hän Lodin herttua ja Italian tasavallan varapresidentti. Kuten useimmat tuon ajan ylhäiset, myös hän oli kiinnostunut arkkitehtuurista sekä puutarhanhoidosta. Itse villa oli kiinni, mutta yleisöllä oli pääsy ympäröivään puutarhaan, missä meilläkin vierähti useampi tunti. Erityisesti mielleen jäivät korkeat alppiruusupensaat, kukkivat atsaleat, valtavat puut sekä kauniit sinne tänne puutarhan sopukoihin kiemurtelevat kauniisti hoidetut polut.

Villa Melzistä suuntasimme vielä itse Bellaggion keskustaan, joka kauneudestaan huolimatta oli ehkä eniten turistien kansoittama kuin mikään muu vierailemistamme kaupungeista. Teimme kaupungissa muutamia ostoksia, joimme kahvit ja söimme panninit ja lähdimme laivalla takaisin Menaggioon.

Kaupungeista puheenollen, minusta miellyttävimmät ovat olleen Menaggio ja Varenna. Molemmat ovat hyvin kauniita ja eivätkä niin turistien valloittamia kuten Bellaggio oli (ainakaan vielä). Molemmat, vaikka ovatkin lukuisten pienten kylien ympäröimiä, ovat keskustaltaan hyvin tiiviitä, helposti lähestyttäviä ja mutkattomia kaupunkeja. Voisin hyvin kuvitella tulevani tänne takaisin.

Mutta nyt täytyy lopettaa. Lähden valmistautumaan syntymäpäiväillalliselle yhdessä päivänsankarin kanssa. Tiedossa on hieno illallinen hienossa ravintolassa todella hienossa seurassa. Tsau!

Viime yönä satoi kaatamalla vettä. Sade jatkui vielä aamulla kun lähdimme Menaggioon ostoksille. Kävimme ostamassa hieman kotiintuomisia mm. paikallista viiniä, grappaa ja taidetta (lähinnä vesiväritöinä tehtyjä maisematauluja ja muutama juliste). Ostosten suhteen olemme olleet maltillisia. Emme juuri viihdy kaupoissa, ja mitä pikemmin ostokset saa tehtyä, sen parempi.

Ostosreissun aikana ilmakin oli jo kirkastunut ja jatkoimme matkaa eräässä oppaassa mainittuun, Al Veluu-ravintolaan joka sijaisee Lenno nimisessä pikkukaupungissa, noin puolentunnin ajomatkan päässä Menaggiosta. Ravintola on vuorenrinteellä ja sieltä avautui todella kaunis maisema alas Lennon kaupunkiin sekä vastapäisille vuorille. Lounastimme pitkän kaavan mukaan. Kotitekoinen ravioli ja mehevä pihvi maistuivat mutta jälkiruoka, se oli yliveto. Tiramisu amarettokeksien ja tuoreiden mansikoiden kera oli todellinen kruunu aterialle.

Asunnolle päästyämme alkoivat myös pilvet kerääntymään vastapäiselle rannalle ukkosen saattelemana. Tällä puolella ei ole vielä satanut, mutta se on vain ajan kysymys.

ps. Nämä kuvat on otettu kännykkäkameralla ja kyllä, kyllä me todella syötiin täällä vaikka pöytä onkin viinilaseja täynnä.

Tänään teimme pitkään suunnitelmissa olleen laivaretken vastapäisiin Varennan ja Bellanon kaupunkeihin. Laivalippujen hinnat eivät olleet kalliit, noin 3-10€ suuntaansa riippuen siitä, mikä oli "päätepysäkki".

Varenna on todella kaunis pikkukaupunki pienine kujineen ja hyvinhoidettuineen pihoineen ja katuineen. Toisaalta sama kuvaus pätee kyllä kaikkiin järvenrantakaupunkeihin täällä Comossa. Varennasta poikkeuksen teki kuitenkin se, että ranta on varattu kokonaan ravintoloille ja kävelijöille. Sinne ei autolla olisi edes päässyt. Kaupungin kirkko sijaitsi hieman ylempänä kauniin aukion reunalla. Aukiolle pääsi rannasta pieniä kujia pitkin ja sitä reunisti kauniisti leikatut puut sekä lukuisat penkit, joissa oli mukava istua ja seurata aukioin elämää.

Varennasta jatkoimme matkaa laivalla kohti pohjoisempana sijaitsevaa Bellanon kaupunkia. Täällä ranta, joka normaalioloissa olisi kai hiljaisempi, oli täynnä raskasta liikennettä. Tämä johtui siitä, että varsinainen moottoritie, joka kulkee vuorten sisällä kaupungin ohi, oli syystä tai toisesta pois käytöstä. Näin ollen raskas liikenne jouduttiin ohjaamaan kaupungin keskustan ja rantatien kautta ja tämä aiheutti tietenkin aikamoisen trafiikin Bellanon pienellä rantatiellä. Koska kadut täällä ovat hyvin kapeita ja ahtaita jouduttiin liikenne ajoittain pysäyttämään kokonaan, jotta isot rekat pääsivät liikkumaan eteenpäin.

Siirryttyämme rantakadulta kaupungin ns. sydämeen, muuttuivat kadut todella pieniksi ja kapeiksi kujiksi. Aina risteykseen saavuttuamme arvoimme kulkusuunnan. Onneksi kaupunki oli niin pieni, siellä voinut juuri eksyä.

Bellanosta matka jatkui takaisin Menaggioon. Kävimme pikaisesti kahvilla ja ruokakaupassa ja sitten alkaakin illallisen valmistaminen.

Erbonnen kylä.

Eilinen aamu alkoi nyhtämällä punkki pois pohkeestani. Mistä lie tullut? Punkin puremaan, mahdolliseen borrelioosiin tehoavaa antibioottia ei tullut matkaan mukaan, mutta matkalääkevalikoimasta löytyi toisentyyppistä antibioottia, joten otin sitä varmuuden vuoksi. Jos iho-oireita ilmenee, täytynee kipaista paikalliseen apteekkiin hakemaan täsmälääkettä.

Aamuepisodin jälkeen lähdimme ajamaan kohti päivän vaellusreittiä. Vaellusreitti sijaitsi Intelvin laaksossa Italian ja Sveitsin rajalla. Reitti alkoi pienestä Erbonnen kylästä johon oli noin puolentoista tunnin ajomatka asuinpaikastamme. Ajomatkan loppuosa oli todella kapeaa tietä, ja jos vastaan olisi tullut toinen auto, olisi jompikumpi joutunut peruuttamaan hyvän matkaa ennenkuin sopiva ohituspaikka olisi löytynyt. Onneksemme vastaantulijoita ei tullut vastaan niin meno- kuin paluumatkallakaan.

Erbonnen kylästä lähdimme vaeltamaan kohti Monte Generosoa. Yhdessä kohdassa reittiä jouduimme hieman harmaan ja jouduimme palaamaan reitin varrella sijainneeseen Scudellaten kylään (sijaitsee Sveitsin puolella).  Siellä kaksi herrasmiestä ohjasivat meidät kohteliaasti oikealle reitille.

Eilinen vaellusreitti oli tähänastisista vaativin. Vaellus kesti noin neljä tuntia ja nousua oli noin 600 metriä. Korkeimmillaan kävimme noin 1500 metrissä. Muihin verrattuna reitin teki raskaaksi se, että nousua oli kokoajan ja paikoitellen se oli melko jyrkkää. Edellisillä reiteillä nousut ovat olleet maltillisempia ja väliin on mahtunut myös muutama tasaisempi väli ennen ns. huipulle nousua.

Matkalla takaisin talollemme sain vielä harmikseni migreenikohtauksen joka onneksi meni kuitenkin nopeasti ohi. Hetken levähdyttyämme lähdimme vielä Menaggioon illalliselle. Hyvä ateria kruunasi päivän uurastuksen, ja olihan ne maisematkin taas päätähuimaavat.

Tänään on pitkästä aikaan ollut lämmin ja aurinkoinen päivä. Aloitimme päivän rennosti viettämällä aamupäivän talollamme ja nauttimalla auringosta ja lämmöstä talon terassilla. Iltapäivällä lähdimme kohti Tremezzon kaupunkia jossa meillä oli tarkoitus kävellä rantabulevardia pitkin ja käydä kahvilla jossain rannan kahviloista. Valitettavasti monella muullakin näytti olleen sama ajatus, ja parkkipaikan löytäminen autolle osoittautui mahdottomaksi. 

Luovuimme siis Tremezzosta ja lähdimme Menaggioon. Löysimme autolle parkkipaikan suhteellisen vähällä etsimisellä ja suuntasimme kulkumme Menaggion rantaan. Täälläkin kaunis ilma oli saanut ihmiset liikkeelle. Syynä saattoi olla myös markkinat, sillä ranta oli täynnä paikallisten käsityöläisten myyntikojuja. Nautimme eräässä rantakahvilassa lounaan, katselimme elämänmenoa ja nautimme ihanasta kesäpäivästä. Huomenna olisi tarkoitus lähteä vaeltamaan jos sää vain sallii.

Kävimme eilen tutustumassa Villa Balbianelloon. Matkalla sinne satuimme erään pienen kirkon eteen josta astui ulos vasta vihitty hääpari. Kirkon ulkopuolella paria oli vastaanottamassa hääväki sekä puhallinorkesteri, joka parin astuttua kirkosta ulos alkoi soittamaan Mendelssonin häämarssia. Jäimme juhlimaan hääparia yhdessä muiden kirkkoaukioille jääneiden vieraiden kanssa ja Mendelssonin soidessa onnittelimme myös toisiamme yhdessä vietetyistä vuosista. Eilen, 25.5., sattui nimittäin olemaan myös meidän hääpäivämme. Yhteisiä vuosia on takana 24, joista 22 aviossa.

Juhlistimme hääpäiväämme p i t k ä n k a a v a n illallisella ihanassa ravintolassa Menaggiossa. Ravintola oli tyylikäs ja viihtyisä. Taustalla soi vanha kunnon jazz ja ruoka oli todella hyvää, viinistä puhumattakaan. Ja seura, se oli tietenkin parasta mahdollista!

Kuten edellisessä viestissäni mainitsinkin, tänään täällä on ollut kylmä ja vuoret, joilla eilen kävimme vaeltamassa, olivat tänään osittain ohuen lumen peittämiä. Päätimme siis lähteä "ulkomaille" Sveitsin Luganoon jos vaikka siellä olisi parempi sää.  

No, sää Luganossa ei ollut yhtään sen parempi, ehkä muutaman asteen lämpimämpi. Kaupunki vaikutti varsin sympaattiselta ja vauraammalta kuin mitä esimerkiksi Como oli. Päällimmäisenä mieleen jäivät hyvin pukeutuneet ihmiset, lukuisat merkkiliikkeet ja kellokaupat, herkkuliikkeiden ikkunat sekä hyvä ruoka ja vielä parempi viini. Eräs seikka pisti erityisesti silmään. Apteekkeja oli lähes jokaisen kadun varrella. Joskus jopa useampi vierekkäin. Ovatko Luganolaiset kenties tavallista sairaaloisempia?

Eilisiltana oli upea kuutamo, taivas oli tähtikirkas ja yö kylmä. Tänä aamuna vastapäiset vuoret olivat saaneet hennon lumipeitteen. Nollaraja oli tippunut 1300 metriin. 

Vuorien välistä näkyi Lugano-järvi. 

Tänään oli hieno aurinkoinen ja lämmin päivä. Teimme vaellusretken Bregagninolle sekä Sant Amatelle. Reitti oli osittain sama kuin ensimmäisellä vaelluksellamme Refugio di Menaggiolle. Tällä kertaa lähdimme kuitenkin matkaan Monti di Bregliasta, joka sijaitseen noin 1050 metrissä. Lisäksi kapusimme korkeammalle kuin ensimmäisenä vaelluspäivänämme.

Bregagnino, jonne tänään vaelsimme, sijaitsee noin 1800 metrissä. Nousua reitillä oli siis noin 750 metriä ja lepotaukoineen päivineen vaellus kesti noin viisi tuntia. Sant Amatella törmäsimme vanhemmista italialaismiehistä koostuneeseen vaellusryhmään. Ryhmä vastasi Sant Amaten viihdepuolesta. Lepo- ja evästauon aikana ryhmä pisti lauluksi useamman kerran, eikä se tietenkään meitä haitannut. Mikäs siinä oli maisemia katsellessa kun taustalla raikui iloiset italialaissävelmät.

Sant Amatelta jatkoimme matkaa vielä Bregagninolle, mutta emme kavunneet aivan huipulle asti. Bregagninolta matka jatkui takaisin Sant Amatelle ja edelleen Monte Gronan vierusta Refugio di Menaggiolle. Täällä tapasimme uudestaa italialaiset kanssavaeltajamme ja laulu raikui taas. Jos yhtään ymmärrän italiaa, oli laulujen aihe aina sama. Bella donna tuntui olevan kaikkien kappaleiden keskeinen sanoma / ydin.

Talollemme päästyä alkoi ukonilma, joka päättyi yhtä nopeasti kuin alkoikin. Väsyneenä vaelluksestamme, päädyimme syömään illallista jo kantapaikaksemme muodostuneessa perheravintolassa. Pitsa, punaviini, espresso ja nyt täällä talolla lasillinen grappaa kruunaavat päivän.

Uskokaa tai älkää, mutta tänään täällä on paistanut aurinko ja lämpömittarikin kipusi pariinkymmeneen asteeseen. Tosin, vielä aamupäivällä kun sää näytti siltä miltä se yleensä on näyttänyt, pilviseltä ja sateiselta, suuntasimme kulkumme paikalliseen ostoskeskukseen Colicon kaupunkiin Como-järven pohjoispäähän. Reilun tunnin jälkeen palasimme autolle ilman yhtään ostosta, lompakot visusti yhä takataskussa ja käsilaukussa.

Tällä välin sää olikin jo muuttunut huomattavasti paremmaksi, joten pysähdyimme kahville ja pienelle palalle pieneen Domason kylään josta yllä olevat kuvat. Aikamme istuttuamme rantabulevardin kahvilassa, suuntasimme kulkumme kohti kylän pieniä sivukujia.

Kuten kaikissa kylissä, myös täällä oli kirkko. Emme kuitenkaan poikenneet sen sisään vaan päädyimme paikalliselle, kauniille ja erittäin hyvin hoidetulle hautausmaalle. Täällä (ilmeisesti katolinen tapa) on tapana liittää vainajan hautakiveen hänen valokuvansa. Minusta se on kaunis ajatus. Tavallaan vainaja ei unohdu, koska hänen kuvansa tuo mielleen, paitsi sen miltä hän näytti, myös häneen liittyvät muistot. Jotenkin kuva teki hautapaikasta persoonallisemman, henkilökohtaisemman. Tästä syystä en myöskään tohtinut ottaa hautausmaalla valokuvia. Jotenkaan se ei tuntunut sopivalta.

Näistä lukuisista kylistä ja kirkoista tuli mieleeni italialainen sarja isä Camillosta ja kommunisti Pepponesta. Varmasti täälläkin jokaisesta kylästä löytyy oma isä Camillo ja joku, joka olisi helposti samaistettavissa kommunisti Pepposeen (tosin, ei hänen tarvitse välttämättä kommunisti olla).

Tänään oli ruokakaappien täydennys päivä. Lähdimme siis kohti Porlezzan kaupunkia, jossa sijaitsee lähin supermarket nimeltään Billa. Itse asiassa Billa sijaitsee aivan Porlezzan kaupungin laidalla. Kaupungin toinen laita rajoituu Lugano-järveen. Ajoimme kaupungin läpi suoraan Lugano-järven rantaan kävelemään, ihailemaan maisemia ja juomaan kupit kahvia. Matkan itse Luganoon päätimme säästää toiseen kertaan.

Tänään lähdimme kävelemään Val Sanagraan. Reitti seurasi laaksossa kulkevaa kirkasta ja varsin vuolasta jokea ja oli suhteellisen helppo. Tosin, viimeaikaiset sateet olivat tehneet joistakin reitin varrella olleista sivupuroista vuolaasti virtaavia "koskia" ja paikoitellen saimmekin kahlata vedessä ja mudassa hyvän matkaa.

Reitin varrella ohitimme pienen maatilan sekä pienen kalankasvatuslaitoksen. Saavuimme maatilan pihaan juuri kun sinne tuotiin vasikka avolava-autolla. Lava oli täytetty heinillä ja siellä lepäsi pieni vasikka, jonka isäntä toisen miehen avustuksella nosti lavalta pois. Vasikka taisi olla todella hölmistynyt ja tohkeissaan saamastaan autokyydistä, ettei heti suostunut nousemaan omille jaloilleen ollenkaan.

Reitin varrella oli jonkin verran vanhoja, osittain romahtaneita taloraunioita. Talot oli alunperin rakennettu kivistä, mutta nyt ne olivat romahtaneet ja kivet kauniisti sammaloituneet. Muutenkin talot olivat kasvillisuuden valloittamia, joten ne sopivat hyvin ympäristöönsä.

Kun saavutimme kävelyreitin määränpään, Monti di Madriin, meidät yllätti ukonilma ja saimme vaeltaa takaisin sateen ja ukkosen säestäminä. Paluumatkalla kiersimme pienen Barna-nimisen kylän kautta koska halusimme välttää pahimmat "kosket"(olimme jo tarpeeksi märkiä ja kuraisia muutenkin).

Kaikenkaikkiaan kävelyretkemme kesti reilut kolme ja puolituntia, nousua oli noin 250-300 metriä ja matkaa kertyi kaikkiaan noin 18 kilometriä (meillä oli gps-laite mukana, mutta muistimme laittaa sen päälle vasta matkan puolivälissä).

Nyt maistuu kuuma kahvi ja pieni huikopala!