tiistai 28. toukokuuta 2013






Tänään teimme pitkään suunnitelmissa olleen laivaretken vastapäisiin Varennan ja Bellanon kaupunkeihin. Laivalippujen hinnat eivät olleet kalliit, noin 3-10€ suuntaansa riippuen siitä, mikä oli "päätepysäkki".

Varenna on todella kaunis pikkukaupunki pienine kujineen ja hyvinhoidettuineen pihoineen ja katuineen. Toisaalta sama kuvaus pätee kyllä kaikkiin järvenrantakaupunkeihin täällä Comossa. Varennasta poikkeuksen teki kuitenkin se, että ranta on varattu kokonaan ravintoloille ja kävelijöille. Sinne ei autolla olisi edes päässyt. Kaupungin kirkko sijaitsi hieman ylempänä kauniin aukion reunalla. Aukiolle pääsi rannasta pieniä kujia pitkin ja sitä reunisti kauniisti leikatut puut sekä lukuisat penkit, joissa oli mukava istua ja seurata aukioin elämää.

Varennasta jatkoimme matkaa laivalla kohti pohjoisempana sijaitsevaa Bellanon kaupunkia. Täällä ranta, joka normaalioloissa olisi kai hiljaisempi, oli täynnä raskasta liikennettä. Tämä johtui siitä, että varsinainen moottoritie, joka kulkee vuorten sisällä kaupungin ohi, oli syystä tai toisesta pois käytöstä. Näin ollen raskas liikenne jouduttiin ohjaamaan kaupungin keskustan ja rantatien kautta ja tämä aiheutti tietenkin aikamoisen trafiikin Bellanon pienellä rantatiellä. Koska kadut täällä ovat hyvin kapeita ja ahtaita jouduttiin liikenne ajoittain pysäyttämään kokonaan, jotta isot rekat pääsivät liikkumaan eteenpäin.

Siirryttyämme rantakadulta kaupungin ns. sydämeen, muuttuivat kadut todella pieniksi ja kapeiksi kujiksi. Aina risteykseen saavuttuamme arvoimme kulkusuunnan. Onneksi kaupunki oli niin pieni, siellä voinut juuri eksyä.

Bellanosta matka jatkui takaisin Menaggioon. Kävimme pikaisesti kahvilla ja ruokakaupassa ja sitten alkaakin illallisen valmistaminen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti